maanantai 4. heinäkuuta 2016

Hiljaiseloa

Motivaatio ja muutenkin aika on niin vähäistä kirjotella tänne, että olin jo unohtanut koko blogin olemassa olon. Oon päivät töissä 6 eteenpäin ja kun tuun kotiin meen samantien nukkumaan eikä meidän koiraelämään mitään ihmeitä kuulu.
Kevään aikana kävimme muutamassa näyttelyssä Rosen kanssa mistä molemmista tuli EH koska oli tuomarin makuun "extra small" ja toisen mieleen liian raskan (?). Nuppu vihdoista viimein valioitui lämpimässä Porin ryhmiksessä toukokuussa. Cocoa en ole ilmottanut mihinkään muualle kuin ens viikonlopulle Kokkolaan ja todennäköisesti se olkoon Cocon viimeinen näyttely.
Kaikki palaset ovat pikku hiljaa loksahdelleet kohdalleen ja niin se vain on, että elokuussa mua odottaa kokonaan uusi elämä Hyvinkäällä uuden koulun parissa sekä pitäisi tottua elämään yksin. Hieno yksiö kuitenkin on siellä odottamassa, joten sitä odotan jo suuresti. Lähipiirissä yksi sairastaa syöpää joten kotona vastuu on toisinaan isompi, kun pitää huolehtia asioista.
Kävimme Rosen kanssa 6 kerran alkeisagilityn josta Rose oli ihan innoissaan. Paimenkoira kun on niin välillä sai rautalangasta vääntää jotain asiaa, koska ei halunnut tuottaa mulle pettymystä vaan tehdä aina oikein. Cocon rallytoko jouduttiin perumaan, koska ei vaan yksinkertaisesti ollut aikaa.
Kokkolan reissunlisäksi olemme menossa Pori KV:seen, jonne Coco lähtee vain lomailemaan ja antaa nuorempien pokata pystit. Porin reissun jälkeen on tarkoitus lähteä vieään ensimmäisiä tavaroita Hyvinkäälle, joten elokuu menee aika kiireisissä merkeissä, koska pitäisi pitää itsensä hengissä omin avuin. Onneks välillä saan Cocon tai Rosen kylään, koska oon koko elämän elänyt koiran kanssa, eikä sitä niin yhtäkkiä vaan olla ilman. Vaikeinta on varmaan, kun ei joka yö kuule Cocon kuorsausta tai herää siihen kun se tulee herättämään "hei mulla on nälkä".
Viime viikolla otettin Cocon kanssa ihan höntsäily nouto- ja tokotreenit, ja voi sen noutajan ilmettä kun toinen oli niin onnellinen. Ja mikä hauskinta, tuijottaa Coco tossa vieressä ilmeellä "lähetään lenkille" :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti